|
Kesäkoti Kekäleniemi on ollut yhdistyksen jäsenten kesäisenä virkistyspaikkana jo vuodesta 1960. Kekäleniemessä järjestetään yhdistyksen omia virkistystapahtumia, mutta kesäkoti on vapaasti jäsenistön käytettävissä yhteisten tapahtumien ulkopuolellakin kesäkaudella. Kesäkoti pidetään kokonaan suljettuna talvikaudella marras-helmikuussa. Kesäkodin voi vuokrata myös kokonaan omaan käyttöönsä. Vuokrausasiat hoituvat parhaiten soittamalla 050 401 1819.
Kekäleniemen osoite on Karikonkuja 23, 45910 Kouvola. Kaupunginosa on Voikkaa ja kylä on Oravala.  | | | | Päärakennuksessa tehtiin keväällä 2008 remontti, jossa tupakeittiö uusittiin kokonaan ja siirrettiin toiseen paikkaan ja samalla seinät ja lattia sai uuden ilmeen maalilla. Kesällä 2009 laajennettiin kuistia isommaksi ja valoisammaksi. | | | Päärakennuksessa on kolme majoitushuonetta 2 kappaletta 2hh huoneita ja 3hh huone. Lisäksi rakennuksessa on suihku ja WC. Erillisessä majoitusrakennuksessa on 5 huonetta; 4 hh huone, 3 hh huone ja kolme 2hh huonetta. | | | Lisäksi vanhasta päärakennuksesta löytyy tilat kuudelle yöpyjälle. | |
Rantasauna | Grillikatos |  |  |
|